perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kokonaisvaltaisesti sinun

Tämän viikon treenit polkaistiin käyntiin maanantaina koko näytelmän läpimenon eli tuttavallisemmin läpärin merkeissä. Jo aikaisemmassa vaiheessa treenikautta meillä on ollut kaksi läpäriä, mutta tämä oli ensimmäisemme Tampereen ylioppilasteatterin sähköremontin kourista vapautuneissa tiloissa. Läpärit ovat monella tapaa erittäin tärkeitä näytelmää harjoitellessa. Niissä yksittäin harjoitellut kohtaukset asettuvat koko näytelmän jatkumoon ja näytelmän kokonaisuus hahmottuu niin näyttelijöille kuin ohjaajallekin. Läpäreissä pääsee myös näkemään niitä kohtauksia, joissa itse ei ole mukana ja jotka ovat itselle aiemmin olleet olemassa vain käsikirjoituksen lauseina. Sitä ikään kuin tajuaa, mitä näytelmää tässä oikein ollaan tekemässä.

Kokonaisuutta lavalla

Läpärit siis palvelevat luontaista tarvettamme hahmottaa kokonaisuuksia. Itse tein läpärin aikana huomioita näytelmän rytmistä, roolihahmojen ilmaisusta ja näytelmän välittämistä tunteista - kaikki asioita, jotka maalaavat sillä niin sanotulla suurella pensselillä sitä niin sanottua suurempaa kuvaa. Kuinkahan moni katsoja kuvailee näytelmää tuttavalleen sanoen "kokonaisuudessaan näytelmä oli tosi..."? Katsoja on tässä suhteessa varsin onnekkaassa asemassa meihin näyttelijöihin verrattuna. Me emme koskaan tule näkemään näytelmän kokonaisuutta yhtä hyvin kuin katsoja, jonka ei tarvitse keskeyttää katselunautintoaan hyppäämällä itse estradille.


Kokonaisuus on siis tärkeää hallita, mutta iloa teatterissa saa myös yksityiskohdista. Se voi olla tietty ilme, hengitystapa tai yksi sana (miten olisi vaikka "hanttapuli"), joka nousee esiin ja omalta osaltaan elävöittää näytelmän maailmaa. Itsekin kun Tapiota eli kylän pappia näyttelen, toivon tarjoavani katsojalle herkullisia yksityiskohtia, joista mainita näytelmän jälkeen. Kuinkahan moni katsoja miettii näytelmän nähtyään, että "se oli ihan paras juttu kun..."?

Yksityiskohtia. P.S. Kuvan diskopallo ei liity näytelmään.

Menemättä sen tarkempiin yksityiskohtiin kokonaisuudessaan voisin todeta, että meillä on tekeillä näytelmä, joka kannattaa tulla katsomaan.

-Iiro

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti